Kaijan kokemaa

Velvollisuudesta luopuminen

Reipas vuosi siten minulla oli vanhan elämäni viimeinen päivä ainakin siltä osin, että minut pakotettiin luopumaan velvollisuuden tunnolla tekemisestä. Kehon hermosto kiehui, sydän jyskytti, enkä nukkunut kunnolla. Tiedän kokemuksesta, että velvollisuuden tunnolla tekeminen on terveydelle vaarallista, mutta siitä huolimatta ajauduin siihen vanhaan tekemisen malliin kuin varkain. Olen tehnyt niin enemmän ja vähemmän koko aikuisikäni eli yli 30 vuotta. Oikeastaan tuo malli on virrannut minuun jo äidinmaidosta.

Huomaan kun tein työtä toisen vuoksi tai toisen toiveesta aloin touhuamaan ja polttamaan itseäni loppuun. Kukkaan se puhkesi aina kun tunnistin tekeväni työtä muille enkä omasta ilosta ja sisäisestä tyydytyksestä käsin.

Näen nyt kuinka työn ja tekemisen innon täytyy lähteä omasta itsestä. Työtä kuuluisi rakastaa. Tiedän, mutta kuinka vaikeaa onkaan luopua vanhoista tavoista. Onneksi ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella se tapahtuu.


Kerronpa mitä minulle tässä velvollisuuden viimeisessä pisarassa tapahtui


Viime vuonna 2017 minulle tehtiin intohimo testi, jossa kaivettiin esiin ykkös intohimoni ja se oli kirjan kirjoittaminen. Vaikka mistä kautta valmentajani Helga Visuri asiaa lähestyi päädyin aina samaan. Muut tehtävät tulivat vasta sen jälkeen.

 

Aloin kirjoittamaan innolla ja tekstiä tuli sujuvasti, kunnes tunnistin huonoa omaatuntoa ja ajatuksen, että en tee talkootyötä erään yrityksen eteen. Keskityn vaan oman elämäni purkamiseen. Sinä samassa mieleni valtasi epäily intohimosta, kirjan kirjoittamisesta ja laitoin sen sivuun pysähtymättä tutkimaan miten se vaikutti minuun.

Siirsin syrjään intohimoni kohteen ja aloin suorittamaan unohtaen itseni kokonaan. Ne oli tehtäviä, joilla ei ollut edes kiire ja kaiken tekemisen päätteeksi kolmen päivän työ hävisi koneelta bitiavaruuteen aivan kuin merkiksi, että tein väärää työtä.

Kahden viikon ajan unen laatu heikkeni. Valtava sisäinen kuumuus työntyi yht’äkkisinä pisaroina kasvoista ulos. Tein työn teknisesti, puurtaen, ilman iloa ja keveyttä. Unohdin ulkoilun. Join lasin tai kaksi viiniä rentotuakseni edes hieman, mutta sekään ei auttanut.
Sisälläni oli kuin kuuma kattila, joka pulppusi. Ajatukset eivät pysyneet kasassa. Pää ja koko keho oli turta.


Onneksi keho herätti huomaamaan, että olin tietokoneella aamusta iltaan ja wifi unohuti yöksi päälle. Olin siis jatkuvan säteilyn alaisena 24h. vuorokaudessa.
Joku sanoi minun sisällä, että lopeta heti ja lähde tanssimaan. Korkein itseni otti ohjat käsiinsä kun en itse tajunnut. Niin tein. Keho sai tarvitsemansa ja mieli omansa, keveyden ja onnellisuuden, palasin takaisin itseeni.

Tähän velvollisuus teemaani liittyy lujasti uskomus: " Tämä ei ole minun juttu!"
Siitä lisää >>>>