Reijon kokemaa

 

Silloin kun aloin hiljalleen heräilemään tuli minulle seuraavanlainen näynomainen kuva mieleeni: kunpa voisi olla niin paljaana maailmassa, että vaikka olisi kuin vereslihalla ei tarvitsisi pelätä kenenkään pitelevän suolaa kädessään.

 

Tavallisesti me koemme fyysisen alastomuuden hävettävänä ja kiusallisena ja niin itsekin koin ennen kuin aloin herätä. Siinä vaiheessa näin paljon unia jossa olin alasti, mutta se ei minua hävettänyt. Oloani häiritsi oikeastaan vain toisten kiusaantuneisuus. Nykyään koen alastomuuden ihan luonnolliseksi olotilaksi, jossa ei ole mitään hävettävää. Lapsikin niin kokee, ennen kuin aikuiset ja maailma opettavat hänet pitämään alastomuutta hävettävänä.

 

On kiusallista ja pelottavaa olla paljaana toisen ihmisen edessä niin fyysisesti kuin ajatuksineenkin. Minusta on nykyään vähän surullista katsoa, kuinka pienenä niin luontevasti alastomuuteen suhtautuvat lapset alkavat häpeillä alastomuuttaan. Miten pienistä aikuisten sanomisista ja katsomisista, jotka lapsi aavistaa kätkevän häneltä jotakin, hän alkaakin menettää avointa viattomuuttaan. Hän ei ymmärrä mitä se on, mutta jotakin nuo aikuiset näyttävät tietävän sellaista mitä minä en tiedä. Lapselle alastomassa kehossa ei ole mitään ihmeellistä, kaikki sen osat ovat vailla mitään erityismerkityksiä. Vasta aikuisten oma häveliäs käyttäytyminen ehdollistaa lapsen otaksumaan niin olevan.

 

Alastomuus ja seksuaalisuus kietoutuvat toisiinsa ja häpeän verhoon asioiksi, joista asiallisesti ja avoimesti puhuminen on miltei mahdotonta, varsinkin perhepiirissä tai kahvipöytäkeskusteluna. Meillä on hauskaa pieruhuumoria ja yleensäkin kun huomio jotenkin suuntautuu seksuaalisuuteen liittyviin ruumiinosiin puhe alkaa verhoutua huumoriin ja kehonkieli muuttuu vihjailevaksi. Seksuaalisuus ja alastomuus kulkee kansamme miltei koko ajan jonkinlaiseen sumuun verhoutuneena, joka lähestyttäessä hajoaa kuin tuuleen, tai sitten laskeutuu vaivautunut hiljaisuus.

 

Alunperinhän lapsi on kokonaan avoin. Ei hän halua salata ja peittää mitään. Lapsen suusta kuulee totuuden, on seurausta juuri tuosta hänen täydellisestä avoimuudestaan. Sitten kasvaessamme sulkeutuneisuudestamme tulee oikeastaan kaksikerroksista. Ensisijaisesti peittelemme kehomme alastomuutta, mutta vaikka onnistunkin näkemään sen häpeän illusorisen luonteen, niin sen alta paljastuukin sulkeutunut mieli, joka haluaa myös vapautua avoimeksi. Sitten vasta voin olla totta ja todellinen kun mielenikin voi olla alaston toisen ihmisen edessä.

 

Avoimuus edellyttää molemminpuolista luottamusta. Luottamus voi syntyä hyvinkin nopeasti molemminpuolisena avautumisena. Minulla on useita kokemuksia eri ihmisten kanssa avoimesta kohtaamisesta, joissa on parhaimmillaan oltu yhteydessä, joka on tavoittanut mystistä kokemusta. Niissä ajatukset ovat pyrkineet välittymään jo ilman sanojakin. Täyteydessään niihin on vaikea kuvitella olevan jotain lisättävissä. Ennalta arvaamattomuus ja suunnittelemattomuus ovat olleet niissä kaikissa yhteistä, ne ovat tapahtuneet spontaanisti elämänvirrassa.

 

 Läpinäkyvyys