Kenen tämä tunne on?

 

Tommy Helstenin vaimosta luopumis- ja surukokemuksen jakaminen vei minut parin päivän aikana sisäiselle matkalle, jonka teemana oli syvä suru, luopumisen ja irtipäästämisen tuska. Uutisoinnin jälkeen, keho ja mieli tuntui raskaalta, tunsin monta syvääkin syvempää ja raskasta suruaaltoa pyyhkiytyvän läpi olemukseni, vaikka minkäänlaista aihetta suruun minulla ei henkilökohtaisesti ollut, eikä mielessä käynyt Tommy eikä Carita.

 

Ilosanoman uutisen jälkeen tajusin, että taisin saada suoran kokemuksen kollektiivisen tunnemaailman olemassaolosta. Oivalsin kuinka helposti olemme kiinni näkymättömissä tunneverkoissa, jotka leijuu salaovelasti eetterissä kuin veteen laskettu verkko, johon hetki sitten vapaana uiva kala jää kiinni. Tuolla jossain 'ilmassa' leijuu monenlaisia verkkoja. Voimme jäädä kiinni surun, vihan, kaunan, katkeruuden, syyllisyyden tai häpeän verkkoon kohtuuttoman pitkäksi aikaa ja lopulta jopa kuolla siihen. 

 

 

Mitä tästä opin tai oivalsin?

 

Oivalsin sen, että olemme tietämättämme yhteydessä kaikkiin ja huomaamattamme kiinni kollektiivisissa tunteiden ja uskomusten verkoissa niin kauan kuin näemme sen ja päästämme siitä itsemme irti. Ja sen, että yhden päästäessä irti löystyy pikkuhiljaa koko verkko.

Tämä kokemus näytti, että olemme yhtä kaikkien kanssa ja muistutti vastuustamme työstää tuntemme; pitää omat mielen- ja tunteidenlukot avoinna ja tehdä näin palvelus, joka vaikuttaa kaikkiin.

Sielumme tarve on olla vapaa, kiinnittymätön, tunne-elämämme tasapainoinen ja mielemme avoin. Sielumme haluaa elää vapaana ilon meressä. Yksi vapauden pisara on vapauden valtameren alku!