Puhumattomuuden hinta

 

Eräänä päivänä ja jälleen kerran ollessani mukana asiakkaani prosessoidessa omaa elämäänsä totesin, että me olemme opettaja kaikki toinen toisillemme. Näin oman piilossa olleen pisteeni hänen jutussaan, asian, johon olen pitkän aikaa yrittänyt päästä käsiksi ja löytää vastausta. Hänen kärsi pielessä olevaa parisuhdetta. Kuten niin monien kanssa päädyin samaan johtopäätökseen, että kaikki ihmissuhdeongelmat johtuu avoimuuden puutteesta ja puhumattomuudesta. Me emme jaa avoimesti ajatuksia tai kysy kun emme tiedä mitä toinen ajattelee vaan teemme omia johtopäätöksiä ja luulemme tietävämme.Tunnistin naulan iskun sielussani kun kuuntelin tarinaa, minkä minä olen tunnistanut oman tärkeimmän avioliittoni kariutumisen perussyyksi ja erilleen kasvamisen alun hetkeksi.



Loukkaantuminen

 

Jo joskus liittomme alkuvaiheessa loukkaannuin sydänjuuriani myöten kun puolisoni ei ottanut vastaan lahjaa, jonka hänelle ojensin. Se oli syvää luotaava astrologinen tulkinta, jonka arvostamani astrologi käsin hänelle teki ja kuvaksi maalasi. Lukitsin tuona yhtenä torjunnan hetkenä osa itseäni. Kaunan alkoi kasvaa ja sen vaikutus kulki tietämättäni läpi liittomme. Loukkaantumisestani en kertonut hänelle vaan siirsin sen syvälle tunnekehooni. Tämän seurauksena pikkuhiljaa enemmän ja enemmän itselle tärkeitä asioita jäi sanomatta ja jakamatta. Aloimme elää luulojen varassa, luulotautisina. Luulimme tietävämme mitä toinen ajatteli koskaan kysymättä tai tarkistamatta. Salaisuudet lisääntyivät ja syöksi suhteen syvälle valheiden verkkoon.

Vanha pettymys ja loukatuksitulemisen kokemus oli taustalla kaikissa yhdessäolon hetkissä. Se oli tiedostamattani kaiken kommunikointimme pohjalla. Lopulta niin, etten puhut enää mistään minulle tärkeästä mitään. Tunnistin, että mitä enemmän kiinnostuin henkisistä asioista, sitä etäämmäksi menin miehestäni. Siitä huolimatta minä aloin täyspäiväiseksi huuhaa hörhöksi ja ajattelin että mieheni on arvomaailmaani aliarvioiva tavis, jolle ei kannata puhua. 
Niin vajosimme yhä syvemmälle omiin maailmoihimme (kuten venhempanikin), erillisyyteen. Näin kuinka annoin periksi jo alkumetreillä avioliiton karmallisesta tehtävästä hioa särmät ja työstää kasvattajiltamme opitut virheelliset mallit, jotta palaset (kaksi erillistä ihmistä) voisi loksahtaa paikoilleen ja muodostaa täydellisen pyhän ihmissuhteen. Nuo kaksi palasta ei minun kohdalla päässyt loksahtamaan kohdalleen ja 25 vuotta kestänyt liitto päättyi.

 

Oman virheen näkeminen vapauttaa

Tunnistan kuinka hidastin omaa henkistä kehittymistäni sulkiessani itseni puhumattomuuden kammioon. Satutin itseäni omaan nilkkaani, olihan alunperin suurin toiveeni se, että puolisoni olisi lähtenyt kasvamaan henkisesti rinnallani ja minä olisin oppinut hänen avullaan rakastamaan pyyteettömästi.

No, kaikella on tarkoitus. Olimme molemmat kykenemättömiä ja sen liiton oli syytä loppua. Tiedän, että on turhaa ja tarpeetonta haikailla sen perään mikä on mennyttä ja siten kuollutta. Olen kiitollisena tässä ja nyt kun näen selkeästi missä tein virheen ja sain vahvistuksen päätökselle, terveelle valalle, että en halua mennä enää koskaan tuohon samaan luulojen ja jakamattomuuden maailmaan. 

Vapauden tuuli voi puhaltaa vastuun ottavan ja rakastavan kommunikoinnin laajentavassa ja rauhaa rakentavassa kodissani.