Minä olen Kaija Wittenberg

Lapsuuden luoma perusta

Minussa on elänyt ihmettelijä ilmeisen vahvasti pienestä asti. Siitä muistuttaa yksivuotiaana otettu valokuva, jossa on isäni kirjottaman teksti: 'Niin että mitäh? 

Kasvoin 50-luvun uusioperheessä, jossa tulivat tutuksi yrittäjyys ja parapsykologiset ilmiöt äitini puolelta ja isäni puolelta lunki elämä ja luontoyhteys. Vaikka molemmat vanhempani olivat sodan keskellä eläneitä ei sodsta meillä juurikaan puhuttu eikä siihen liittyviä tunteita näytetty. Äitini jäi sodan loputtua orvoksi 11 vuotiaana ja isä poti sodasta johtuvia traumoja omalla tavallaan. Laaja sosiaalinen ystäväpiiri sekä sisarteni kirjo piti huoli, että ihmettelyä riitti ja erilaisuuden hyväksynnän opettelua. 

Aikuisuus
Kolmikymppisenä aloin ihmettelemään itseäni ja kysyin ensimmäisen kerran kaiken päälaelle kääntävän kysymykse: Kuka minä oikeasti olen? Seuraava käänteentekevä kohta oli kun sain tehtävän sanoa peilikuvalleni: ”Minä rakastan sinua!” Tuolloin tulin tietoiseksi, että en kykene sanomaan noita sanoja itselleni. Usean epäonnistuneen ja kipeää tekevän yrityksen jälkeen tein päätöksen, että haluan tietää mitä rakkaus on ja että jonakin päivän pystyn sanomaan nuo voimasanat itselleni koko sydämestäni. Silloin en tiennyt, että rakastamisen taidosta ja rakkauden ymmärtämisestä tulee elämäntehtäväni jota harjoitan ja edelleen opetan.

Rakkauden ymmärtämisestä ja opettelusta tuli elämäntehtäväni numero yksi
Päätös opetella rakastamisen vaikeaa taitoa vei minut syvälle itsetutkiskelun maailmaan, jota opiskelin monen henkisen mestarin opissa. Myöhemmin jaoin oppimani, kokemani ja sen mitä elämästä ymmärsin luennoiden, pitäen itsetuntemus kursseja sekä hoitaen asiakkaita yksin ja ryhmässä.

Mottoni: 'Rakkaus alkaa kun arvostelu loppuu'
on pitänyt minut herkkänä ja yllä intohimoani ja kiinnostustani mennä yhä syvemmälle sisimpääni nähdäkseni ajatusten, tunteiden ja mielikuvien vaikuttavaa voimaa sekä seurausten, kärsimyksen juurisyyt.

Rakastamisen opiskelu johdatti ihmissuhteisiin ja avioliittoihin, joita kaiken kaikkiaan oli kolme virallista ja yksi epävirallinen ja muutama lyhyempi vailla papin aamenta. Näin jälkikäteen katsottuna olisin voinut valita helpomman tien, mutta ilman noita kaikkia karillekarahtaneita ihmissuhteita ja niissä piileviä opetuksia en olisi se mitä minä olen - kiitollinen, joka minä nyt koen olevani.

Kaikesta menneestä irtipäästö
Viimeisin avioliitto päättyi 2015 heinäkuussa kestäen vain neljä kuukautta. Se saatteli päätökseen loputkin oppimani vanhan maailman lait, egon toimintatavat ja erityisen ihmissuhteen tunnusmerkit. Siihen loppui velvollisuudesta tekeminen, uhrina olo, kiltteys ja itsekkyys, toisen elämää eläminen, hyväksi käyttö ja hyväksikäytettynä olo, seksuaalienergialla pelaaminen, tuomiot ja arvostelut, syyttelyt ja syllistämiset.

Uudet sopimukset
Tuon vihon viimeisen avioeron jälkeen päätin antaa itselleni tarpeeksi aikaa tutustua minään joka minä oikeasti olen. Ilman entisiä statuksia, suojamuureja, leimoja, uskomuksia ja vannottuja valoja riuhtaisin itseni juurilta tarpeeksi kauas ulkomaille. Otin eläväksi evääkseni unohtamani tehtävän oppia rakastamaan vain itseäni ja sovin, että en sekaannu miehiin ennen kun olen asettunut omaan itseeni.

Viimeisen riuhtaisun ja irtioton jälkeen astuin tietoisesti totuuden ja vain totuuden ja täydellisen rakkauden opin tielle, jossa sisäinen vapauden kokeminen, aitous, pyyteetön rakkaus, avoin jakaminen ja radikaali itse rehellisyys olivat pääaineita. Niitä ne ovat sitä yhä edelleen.

Itsen kuuntelua ja sydämen toiveen paljastuminen
Syvällä sisimmässäni kyti utopistiselta tuntuva ajatus ehdottoman ja pyyteetön rakkauden mahdollisuudesta ja olemassaolosta, pyhästä ihmissuhteesta, jossa ihmisen rakkauden, ehdollisen rakkauden sijasta oli elävänä korkeampi jumalallinen täydellinen rakkaus. Siinä, pyyteettömässä rakkaudessa, vankeuden kokemisen tilalla on vapaus. Valehtelun ja piilottelun sijaan radikaali rehellisyys ja täysimittainen avoimuus kaikessa ja kaikissa tilanteissa. Annoin ajatuksen, hiljaisen rukouspyyntöni kokonaan elämän, korkeimman käsiin.

Ihme tapahtui
Elämä, maailmankaikkeus, täydellinen rakkaus vastasi yllättäen utopistiselta tuntuvaan ajatukseeni pyhän ihmissuhteen mahdollisuudesta ja tulosta elämääni. Se asteli Reijon hahmossa ennalta arvaamatta Teneriffan vaelluspolulla.  Kummallakin meillä oli sama intentio; ajatus avoimuudesta, aitoudesta ja rehellisyydestä ainoana mahdollisena vaihtoehtona ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa. Reippaan vuoden kestäneen tutustelun jälkeen olemme eläneet saman katon alla jakaen kaiken ajan ja ajatukset. Olemme saaneet mahdollisuuden opetella olemaan pyyteettömän rakkauden ihmeessä, johon voi tuoda aivan kaikki mitään pelkäämättä. 

Pyhän ihmissuhteen laajentava, eheyttävä ja parantava energia on paras lahja minkä ihminen voi itselleen suoda
Lahjakokemuksemme myötä nousi ajatus tuoda näkysälle hetkihetkeltä elämäämme netin välityksellä. Toivomme, että sivuiltamme löydät inspiraatiota, uskonvahvistusta, työkaluja, suuntaa rakentaa pyhää suhdetta omaan itseen ja ihmissuhteisiin.

Yhteinen tehtävämme - TMM
Erään ystävän kannustamana aloitimme elokuussa 2018 vuoden kestävän TotaalisenMuutoksenMatka pelottomiin ihmissuhteisiin verkkokurssin vetämisen pilottiryhmän kanssa. Kokemus on ollut ihan huikea ja kiitollisena jo tähänastisesta olemme saaneet ymmärtää mitä tarkoittaa työnteko flowssa, jakaminen luottamuksessa ja todellinen avoimuus ihmisten välillä. 

Palautteiden perusteella ja nyt kun ensimmäinen TMM on käyty on luonnollista, että  kokoamme uuden TMM ryhmän todellisen itsen löytämisen matkalle. 

Puuttunut palanen löytyi viimein -  Elämää Armossa
Voima, jonka merkityksestä ja syvemmästä luonteesta tulimme tietoiseksi 2018 talven aikana on Armon energia. Opin mieten saan suoran kokemus armon energiasta ja kuinka luoda vankka perusta olemiselle ja elämälle, horjumaton perusta todelliselle rauhalle, rakkaudelle ja ilolle. Armon aalloilla työnteon keskellä  (olin haravoimassa heinää Niemisjärven rannalla) sain vastaanottaa universumista tarkennuksen elämäntehtävääni, joka on SYDÄMEN ILON AKTIVOINTI.
Armotietoisuuden ja armon kokemisen myötä näen kuinka uusia isoja ja pieniä ihmeitä tapahtuu jatkuvalla syötöllä arjessa; ihmissuhteissa ja minussa itsessäni.

Tulvena syksynä ja talvena jaan työkalut Sydämen Iloon luotsaamassani Elämää Armossa workshopissa eri paikkakunnilla ja netin välityksellä TotaalisenMuutoksenMatkalla. Muutos ei tapahdu hetkessä siksi TMM kestää 8kk. Se on prosessi, joka antaa tilaa ja aikaa tulla todelliseksi omaksi itseksi ja saamaan oma voima takaisin. 
Yksilöhoitoja teen zoom'n välityksellä kuten ennenmin.

KYSY LISÄÄ  -  TILAA MEIDÄT  - VARAA AIKA (Kaijan etä hoitoon): hetkihetkelta@gmail.com

Paluu takaisin kotiin
Elämässä ilmentyy, manifestoituu, kaikki se mitä on menossa sisimmässä ja mitä ajatuksin luomme. Koen, että olen lopultakin palannut kotiin omaan todelliseen autenttiseen itseeni ja niin kotiinpaluusta takaisin Suomeen tuli totta. Enää ei tarvotse lähteä kauas pois. Tulevan talven asumme kummallekin uudessa paikassa Pirttikoskella 70km. Rivaniemeltä itään. Nähtäväksi jää mitä kaikkea tämä juurtumien Pohjois-Suomeen tuo tullessaan ja miten talvi sujuu. Meillä kun ei ole kovin kummoisia talvitamineita eikä kokemusta kaamoksesta ja pitkistä paukkupakkas jaksoista. Annetaan elämän näyttää. 

Kaijan elämä käännekohta

Lapsena vannottujen valojen ja uskomusten vaikutus on valtava. Sain siihen ymmärryksen Rosenterapiassa. Tulin ensimmäisessä hoidoissa tietoiseksi kehon viisaudesta, sen solumuistista ja jäin sille tielle, sisäisen tutkimisen polulle.